Saturday, July 7, 2007

Choosing between oligarchy and Western democracy

Latvia äänesti oligarkkivallan ja länsimaisen demokratian välillä
Julkaistu: 7.7.2007 19:37

Kaja Kunnas

RIIKA. Kymmenettuhannet latvialaiset äänestivät lauantaina kahta turvallisuuslakia vastaan, jotka olisivat taanneet hallituksen ja parlamentin jäsenten pääsyn maan suojelupoliisin tietorekistereihin. Käytännössä moni äänestäjä ei ollut perehtynyt lakien sisältöön, vaan äänesti valtiojohdon yleistä korruptoitumista vastaan.
"Kyllä, korruptio on hyvin yleistä Latviassa", sanoi Porschella äänestyspaikalle Riikan 1. lukioon hurauttanut projektisihteeri Ramona Agruma. "Olen Latvian kansalainen. Halusin sanoa, että olen kyllästynyt", hän sanoi.
Äänestyksessä mitattiin myös kansalaisten luottamusta viime syksynä toiselle kaudelle valitun hallituksen ja parlamentin suhteen.
"En siedä hallitusta", sanoi tutkija Janina Briede, kun oli pudottanut äänestyslippunsa uurnaan ja saanut merkiksi osallistumisestaan leiman passiinsa.
"Pääministeri sanoo meitä koiriksi", Briede sanoi.
Pääministeri Aigars Kalvitis nimitti hiljattain televisiohaastattelussa räksyttäviksi koiriksi kaikkia, jotka arvostelevat hallitusta ja uutta presidenttiä Valdis Zatlersia. Hän uhkasi myös rangaistusta arvostelijoille.
"Vaakakupissa on, haluaako Latvia olla demokratia vai entinen neuvostotasavalta, jota hallitsevat oligarkit. Se on äänestyksen ydin", sanoi politiikan tutkija Veiko Spolitis Riikan Stradinšin yliopistosta.
Oligarkeilla tarkoitetaan hallitsevaa pientä poliitikkoryhmää, jolla on tiiviit suhteet liike-elämään. Nimitys on käytössä etenkin Venäjällä.
Latvialaiset äänestivät lauantaina myös suositun presidentti Vaira Vike-Freibergan puolesta, jonka virkakausi päättyi äänestyspäivänä.
"Rehellisesti sanoen, en tiedä, minkä puolesta sanoin kyllä", sanoi opiskelija Agata Branevska, joka kertoi äänestäneensä tukeakseen presidentti Vaira Vike-Freibergaa.
Kansansuosikki Vike-Freiberga oli virkakautensa loppuajan välirikossa hallituksen ja parlamentin kanssa, kun hän kieltäytyi hyväksymästä kiistanalaisia turvallisuuslakeja.
Hallitus ja parlamentti halusivat lisätä valtuuksiaan suojelupoliisin suhteen vain pari päivää ennen, kuin öljysatamakaupunki Ventspilsin kaupunginjohtaja Aivars Lembergs pidätettiin maaliskuussa. Häntä epäillään asemansa väärinkäytöstä, rahanpesusta ja korruptiosta.
Lauantaina virkakautensa päättäneen presidentti Vike-Freibergan mukaan "poliitikkojen yllä leijuu Damoklesen miekka".

1 comment:

Anonymous said...

Hei. Löysin web-sivuston kautta Google etsiessään samanlainen asia, Web-sivuston tänne ylös. Se näyttää hyvältä. Olen kirjanmerkki sitä Google Kirjanmerkit palata myöhemmin.